UUDEN VUODEN MIETTEITÄ

15.01.2023

Tasavallan presidentti piti jälleen erinomaisen uuden vuoden puheen. Erityisesti seuraavat kohdat puhutteli minua.

 "Muistutan kuitenkin, ettei selviytymistä mitata keskimäärillä. On välttämätöntä, että myös heikoimmassa asemassa olevat selviytyvät. Tässä on kanssaihmisten auttavan käden aika." 

Sanotaan, että yhteiskunnan tilan todellisuus näkyy siinä, kuinka se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia. Tukiverkkojen rakentamiseen käytetyt resurssit ovat järkevimpiä sijoituksia. Ennakoivalla toiminnalla säästetään yhteiskunnan varoja kalliimmista hoidoista. Todellista ihmisarvoa ei mitata rikkauksilla, perheen koolla tai yhteiskunnallisella asemalla, vaan jokainen ihminen on yhtä arvokas. 

"On kuitenkin korkea aika havahtua myös sisäiseen turvallisuuteen. Suomi on avoin ja suvaitseva, olemme siinä ajattelussa hiipineet Pohjolan, ehkä maailmankin kärkeen. Siinä on paljon hyvää. Mutta olla suvaitsevaisin, siinäkin piilee sudenkuoppaa.Paha kun on taitava löytämään sen kaikkein löysimmän. Pohjoismaissa suunta kulkee nyt kohti yleisen järjestyksen ja yksilöiden turvallisuuden vahvistamista."

Sisäisen turvallisuuden asiat ovat olleet omaa leipätyötäni lähes koko työurani ajan. Viimeisen seitsemän vuoden ajan kansallisella tasolla. Hienoa, että valtiovalta kiinnittää myös kotirintamiin huomiota. Me tarvitsemme vahvaa sisäistä yhtenäisyyttä pärjätäksemme ulkoisia uhkia vastaan ja niihin haasteisiin vastataksemme, joita maailma meille asettaa. Ihmisten omien valmiuksien ja resilienssin vahvistamisella turvaamme myös hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan kaikissa oloissa. 

"Arkipäiväinenkin voi riittää: vaikkapa oman vastuun täyttäminen, toiselle auttavan käden ojentaminen tai vain kanssaihmisten kunnioittava kohtaaminen."

Täydellisemmin tätä on enää vaikea sanoa. Näillä sanoilla voimme toivoa parempaa vuotta 2023. 

Itselleni tämä vuosi sisältää uusia mahdollisuuksia. Kevään eduskuntavaaleissa nähdään, pääsenkö vaikuttamaan meidän jokaisen arkeen lainsäätäjän istuimelta. Vuoden vaihteessa aloitin myös Satakunnan keskustan piirihallituksen puheenjohtajana. Yhden kokouksen vetäneenä luotan siihen, että meillä on kaikki mahdollisuudet menestyä kevään vaaleissa. Tämä vaatii yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista.