TUNNELMIA PUOLUEKOKOUKSESTA

21.06.2024

Jyväskylässä pidettiin Keskustan puoluekokous viime viikonloppuna. Itse menin Jyväskylään jo keskiviikkona ja olin pelipaikalla heti perjantai aamupäivästä. Paljon oli tuttuja liikkeellä ja lukuisia lämminhenkisiä kohtaamisia. 

Itse kokouksen päähuomio kiinnittyi puheenjohtajiston valintaan. Annika Saarikko luopui tehtävästä ja jatkosta kilpailivat Antti Kaikkonen ja Tuomas Kettunen. Varapuheenjohtajistoon oli alkuun pyrkimässä viisi kanditaattia ja Tuomas Kettusesta tuli kuudes. Antti oli selvä ennakkosuosikki ja hänen takana olin minäkin. Antti puhui kuten minä ajattelin. Tämän vuoksi valinta oli helppo. Ja molemmilla on kokemusta myös rakentamisesta. 😊 

Kuva: Sari Vuorela
Kuva: Sari Vuorela

Annikan taival puolueen johdossa sattui aikaan, joka oli kaikin puolin haastava. Hänen vastuuvuorollaan Keskusta joutui isänmaata turvatessaan tekemään kovia ratkaisuja. Kaikki ei mennyt kuten strömsöössä, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin. Uuden puheenjohtajan kolmella teesillä on hyvä edetä: 1. Me rakennamme parhaan vaihtoehdon ja linjan. 2. Me kohtaamme suomalaiset parhaiten. 3. Me luomme parhaan joukkuehengen.

Varapuheenjohtajakisasta tuli odotetusti tiukka ja jännittävä. Ehdolla olleista annoin ääneni Markus Lohelle, Hilkka Kempille ja Petri Roiniselle. Markus tuo puheenjohtajistoon kokemusta ja hänen esiintymisensä erilaisissa tapahtumissa ja tv:ssä on ollut erinomaisen hyvää. Hilkka on valittu yhdeksän kuukautta sitten, joten hänen kuului saada näyttää vielä kyntensä. Petri olisi tuonut kaivattua uudenlaista näkökulmaa talouteen. Hänen kasvuohjelma olisi ollut raikas tuulahdus ja sille olisi suonut tilaa. Toinen seikka liittyy siihen, että johtajistoon olisi saatu eduskuntaryhmän ulkopuolelta henkilö ja samalla olisi osoitettu, ettei aina tarvitse olla kansanedustaja pärjätäkseen tällaisissa vaaleissa. Petri sai erinomaisen hyvän äänimäärän, mutta hävisi niukasti. Jos Tuomas ei olisi lähtenyt kisaan mukaan, kuka ties hän olisi ollut varapuheenjohtaja kolmikossa. Totesinkin Petrille, että jatkaa Keskustan politiikassa mukana ja hän tuntui saavan runsaasti kannustusta muiltakin. Petri väläytteli jo, että hänen osaamisestaan ollaan kiinnostuneita puolueessa. Hyvä niin. 

Tapasin puheenjohtajiston vaalien jälkeen ja minun viestini oli se, että tulevat käymään Satakunnassakin. Lupauksia sain ja niiden osalta ensimmäiset ovat toteutumassa jo ensi viikolla Porin Suomi Areenassa. 

Kuva: Kati Kiljunen
Kuva: Kati Kiljunen

Pidin myös kaksi puhetta kokouksessa - perjantaina ja lauantaina. Perjantain puhe on tässä: 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät keskustan aatesisaret ja -veljet. Keskustasta on sanottu, että puolueessa on seinät leveällä ja katto korkealla. Eräs elämää nähnyt keskustalainen on lisännyt, että ovi vieraiden käydä sisään on turhan ahdas. Sisäinen keskustelukulttuuri muistuttaa välillä vauhkoontunutta sonnilaumaa, jossa pusketaan toinen toisiaan. Millainen on minun keskusta? Se on ihmisen näköinen ja kokoinen valtionhoitajapuolue, joka ajattelee isänmaan parasta enemmän kuin puolueen kannatusta. On meistä itsestämme kiinni millaisen haluamme tämän puolueen olevan. Jos haluamme eripuraisuutta, se on varsin helppoa. Sen kuin antaudumme tämän maailman vallalla olevan keskustelukulttuurin vietäväksi. Jos haluamme rakentaa ehjän ja kestävän puolueen, silloin on otettava käyttöön oikeat työkalut: suvaitsevaisuuden, sydämen sivistyksen ja tulevaisuuden toivon. Lukiessani suunta Suomelle paperia totesin sen luovan samalla suuntaa keskustalle. Tarvitsemme tervettä keskustelukulttuuria ja yhdessä tekemistä. Ryhdytään siis näiden suhteen toimeen. 

Toisessa puheessani edustin enemmän Satakunnan piiriä. Kiitin Annikaa siitä, että hän kuunteli aikanaan varapuheenjohtajana Jyväskylässä vaikuttajapäivillä keltanokan ajatuksia istuessaan samaan illallispöytään ja osoitti sillä välittämistä toisista. Tällaista esimerkkiä toivon näkeväni tänäkin päivänä puolueessa. Totesin äänestäjien luottamuksen rakentuvan faktapohjaisilla teoilla ja arkijärjellä. Kestävä kehitys lähtee systemaattisesta toiminnasta ja siinä strategia toimii hyvänä selkärankana. Haastoin samalla muutkin piirit tekemään strategiaa seuraaviin vuosiin ja hyvän pohjan strategian laadintaan antaa Keskustan Suunta Suomelle paperi. 

Kuva: Liisa Rampa
Kuva: Liisa Rampa

Jyväskylän kokouksesta jäi lämmin muisto. Satakunnasta oli upea joukko edustamassa. Upeat puitteet ja samanhenkisten ihmisten kohtaaminen loi uskoa tulevaan.. Keskusta nousee vielä ja se nähdään seuraavissa kunta- ja aluevaaleissa.