MILLAINEN KANSANEDUSTAJA OLISIN?

Vaalikentillä liikkuessani olen saanut keskustella ihmisten kanssa erilaisista mieltä askarruttaneista teemoista. Keskustelut ovat olleet hyviä ja innostavia. Pariin otteeseen minua on haastettu kysymyksellä, millainen kansanedustaja olisin. Avaan tätä hieman seuraavaksi.

Kansalla töissä

Kansanedustaja saa valtakirjan vaaleissa kansalta. Hän on oman maakuntansa edustaja, mutta päätöksissä ollaan koko Suomen asialla. Kansanedustaja vie päätöksentekoon oman maakunnan kannalta tärkeät huomiot. Siksi onkin tärkeää, että keskusteluyhteys oman maakunnan ihmisiin säilyy myös vaalien väleissä. Itse koen luontevaksi kuunnella ihmisiä ja käydä keskusteluja elämästä. Kansanedustajana olisin valmis tarttumaan tilaisuuksien kutsuihin ja kuuntelemaan arjesta kumpuavia tarinoita. Näistä syntyy todellinen ymmärrys reaalimaailmasta. 

Vaikuttamispaikkojen tunteminen

Kansanedustajan vaikuttamistyö on suurimmaksi osaksi jossain muualla kuin isossa istuntosalissa. Vaikuttaminen tapahtuu muun muassa valiokunnissa, erilaisissa työryhmissä, kirjallisilla kysymyksillä ja omassa eduskuntaryhmässä. Erilaisissa vaikuttamispaikoissa edustaja käyttää omia vahvuuksiaan hyväksi ja edustaa samalla omia asiantuntija-alueitaan. Minulla näitä asiantuntija-alueita ovat sisäinen turvallisuus, maaseudun elinvoimaisuus, pienituloisten pärjääminen ja yhteiskunnan hallintorakenteiden tunteminen. Omassa työssäni olen tekemisissä monien yhteiskunnallisten kysymysten kanssa kuten syrjäytyminen, ikäihmisten hyvinvointi, harvaan asuttujen alueiden turvallisuus, järjestöjen toiminnan mahdollistaminen ja turvallisuuskasvatus.

Kansanedustajan on kyettävä tekemään yhteistyötä hyvin laajasti eri yhteyksissä. Itselleni yhdessä tekeminen on luontevaa. Minun erityisiin vahvuuksiin kuuluu myös valtion hallinnon tunteminen sisältä päin. Olen ollut osa valtion virkakoneistoa vuodesta 2018 lähtien. Omassa työssäni olen ollut tekemisissä lähes kaikkien ministeriöiden kanssa ja tunnen hyvin eri vaikuttamispaikat. Tätä etua ei ole kovin monella kansanedustajalla. 

Ajattelen niin, että vaikuttaminen on mahdollista niin kauan, kunnes asia "nuijitaan pöytään". Ja senkin jälkeen, jos todetaan, ettei homma pelitä. 

Sydämen sivistys kantaa

Viime aikoina on hämmästelty eduskunnan kärjekkään kielen käyttöä. Vaalitenteissäkin johtavat poliitikot ovat huutaneet toistensa päälle ja heristelleet sormea toisilleen. Oman puolueen puheenjohtaja on käyttäytynyt viimeisimmissä vaalitenteissä fiksusti ja rauhallisesti. Yhteisten asioiden hoitamisessa on tärkeää ymmärtää toinen toistamme ja muodostaa hyvän vuorovaikutuksen kautta yhteinen tavoitetila. Ymmärtäminen lähtee siitä, että kuunnellaan eri näkökohdat ja kunnioitetaan kunkin näkemystä taustoista riippumatta. Suomen kansa ei tarvitse räyhääjiä edistämään yhteisiä asioita vaan rakentavia vastuunsa kantavia ihmisiä, jotka kykenevät yhteistyöhön. Niin sodassa kuin rauhassa yhteistyön henki kantaa ja koituu kansakunnalle parhaaksi poluksi kohti kriisinkestävämpää Suomea. 

Joukkuepelaajat

Olen viime aikoina saanut todeta, että gallupien kärkipään puolueiden ehdokkaat eivät ole mahtuneet välttämättä samalle torille tai ovat kukin omissa pisteissään. Keskusta on näyttäytynyt yhtenäisenä iloisena porukkana ja olemme olleet samalla teltalla tilaisuudesta toiseen. Tästä nouseekin kysymys, millä puolella äänestäjä haluaa olla, sellaisen joka tekee vain yksilösuorituksia vai sellaisen, joka pelaa joukkueen eteen? 

Vaaliteemani

Minun vaaliteemani on arjen pelastaja. Näillä teeseillä aion pelastaa arkea: 

• Ihmisten turvallisuus on taattava kaikissa oloissa kaikkialla. Poliisin läsnäoloa on lisättävä harvaan asutuilla alueilla ja vapaaehtoisten palokuntayhdistysten toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta.
• Maaseudun elinvoimaisuuteen on panostettava. Maaseudun merkitystä tärkeänä ruoan- ja energiatuotannon alueena on vahvistettava. 
• Elintarvikkeiden arvoketjua on muutettava niin, että maatalousyrittäjät saavat oikean palkan työstään. Kotimaisen ruoan asemaa julkisissa hankinnoissa on vahvistettava. 
• On varmistettava, että perheiden ja pienempien talouksien peruselämisen edellytykset turvataan. 
• Yhteiskunnan turvaverkkoja vahvistettava syrjäytymisen ja rikolliskierteen ehkäisemiseksi. Lasten ja nuorten rikollisuuden kitkemisessä on nähtävä muitakin keinoja kuin rangaistuksien lisääminen. 
• Järjestöjen rahoituksessa on siirryttävä projektimaisuudesta yleisrahoituksen suuntaan ja siten varmistettava toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen ja jatkuvuus. 
• Ihmisten kriisinkestokykyä on vahvistettava. Siten vahvistamme myös koko kansakunnan kriisinkestävävyyttä kohtaamaan isoja maailmanlaajuisiakin ilmiöitä. 
• Mielenterveyden kehittämiseen on panostettava. Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitamiseen on panostettava. 
• Laadukas varhaiskasvatus ja peruskoulu on varmistettava. Oppilaiden oppimisen edellytyksiä on parannettava. 
• Hyvinvointialueiden lähipalvelut on turvattava. Valtiolla on tässä merkittävä rooli lainsäädännön ja talouden näkökulmista.