MIHIN KAPINALLA PYRITÄÄN?

16.09.2024

Jukka Huikon kirjoittama juttu Ylä-Satakunnassa 12.9.2024 oli otsikoitu toimittajan omaan räväkkään tyyliin, että olisin virittänyt kapinan sote-keskuksista. Jutussa käsiteltiin allekirjoittaneen edesottamuksia viime Satakunnan aluevaltuuston kokouksessa. Jutussa oli sen verran oiottu mutkia suoriksi, että se vaatii hieman tarkennuksia. Aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana olin luonnollisesti se, joka käytti ryhmän puolesta puheenvuorot. 

Satakunnan aluevaltuusto käsitteli viime kokouksessaan sote-keskus verkostoja, jolla käytännössä aluevaltuusto laittoi omalta osaltaan viime joulukuussa hyväksytty palveluverkkosuunnitelma toimeen, jolla keskitetään palveluja voimakkaasti. Aluevaltuustolla on voimassa olevan hallintosäännön mukaan päätösvalta ainoastaan sote-keskusten osalta. Kaikkien muiden sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tarjoavien toimipisteiden osalta ratkaisut tehdään aluehallituksen ja viranhaltijoiden toimesta. Esimerkiksi Siikaisten vanhusten hoivakoti suljetaan aluehallituksen päätöksellä. Aluevaltuuston päätösvalta ei ulotu myöskään Karvian palvelupisteisiin. Aluevaltuustossa nyt käsittelyssä oleva pykälä piti sisällään useita eri epäkohtia. Esittelytekstissä mainittiin useampaan kertaan sote-piste. Kyseistä määritelmää ja näin ollen selkeää vertailukohtaa ei palveluverkkosuunnitelmasta löydy. Keskusta on edellyttänyt myös toistuvasti, että kestävät päätökset vaativat kunnolliset vaikutusten arvioinnit asiakkaiden palveluiden saatavuuteen, henkilöstöön ja talouteen. Yhdessäkään päätöksessä, myöskään tässä tapauksessa, päättäjät eivät ole tällaisia saaneet. Päätösesitys sote-keskusten osalta oli epäjohdonmukainen päätettyyn palveluverkkosuunnitelmaan nähden. Asian esittelyn epäselvyyksien johdosta Keskustan aluevaltuustoryhmä esitti asian valmisteluun palauttamista. Tällöin viranhaltijoilla olisi ollut mahdollisuus parantaa esityksen laatua ja tuoda myös kattavat vaikutusten arvioinnit päätöksen tueksi. Oli luonnollista ensimmäisen esityksen kaaduttua, että jatkoimme johdonmukaista linjaa ja esitimme päätösesityksen hylkäämistä, joka myös hävittiin. 

Kolmas äänestys toimenpidealoitteesta meni läpi selvin numeroin. Sanamuodot olivat täsmälleen samat, kuin ensimmäisessä vastaesityksessä käyttämämme. Tämä tarkoittaa sitä, että palveluverkkosuunnitelma päivitetään ajan tasalle ensi joulukuun aluevaltuuston kokoukseen päätettäväksi. Ryhmämme toi esille tarpeen arvioida koko palveluverkkoa todellisten faktojen pohjalta. Nyt toimeenpantu palveluverkkosuunnitelma pitää sisällään virheellistä tietoa tosiasiallisesta tarpeesta. Pohjois-Satakunnan osalta tulee huolehtia siitä, että perusterveydenhuoltopalvelut ovat oikeasti lähellä ihmistä pitäen sisällään myös lääkäripalvelut. Arvioidemme mukaan Karviassa tulisi yksistään olla vähintään 1,5 henkilötyövuotta lääkäripalveluita. Tämä perustuu kansallisiin laskelmiin lääkäritarpeesta tiettyä väkimäärää kohden. Suhteellisesti maakunnan iäkkäin väestö tulee saada matalan kynnyksen palvelut omassa kotikunnassaan eikä ajattaa heitä pitkin maakuntaa. 

Olin itse mukana Karvian kunnan ja hyvinvointialueen teknisen johdon välisessä neuvottelussa ja niiden tuloksena Karviassa säilyvät perusterveydenhuoltopalvelut nykyisissä palvelupisteissä muutoin, mutta lääkäripalvelut tuotetaan jatkossa etänä. Ihminen tarvitsee kuitenkin ihmisen läsnäoloa ja tämän eteen Keskustan aluevaltuustoryhmä tekee lujasti töitä.