IKÄIHMISET VOIMAVARANA

Pidin tällä viikolla vaalityöstä taukoa ja kävin työn merkeissä Helsingissä. Aiheena oli ikäohjelman päätösseminaari. Marinin hallituskaudella satsattiin vanhusväestön hyvinvoinnin kehittämiseen. Tämän johdosta sosiaali- ja terveysministeriö johti ikäohjelman valmistelua ja toteutusta. Minä olin tuon kokonaisuuden ohjaus- ja toimeenpanoryhmissä sisäministeriön edustajana. 

Seminaarissa pureuduttiin monipuolisesti vanhusväestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn parantamiseen. Seminaarissa käsiteltiin ikäihmisten mahdollisuuksia jatkaa työelämässä, heidän merkittävästä tuesta omien lasten perheiden arjessa auttamisessa ja vapaaehtoistyöhön osallistumisessa. Vaalikentällä kierrellessäni ja keskustellessani ikäihmisten kanssa, nämä teemat nousevat arjen käytännöissäkin toistuvasti esille. Kysyessäni millaista arki on, saan yleensä vastaukseksi, että se on kiireistä. Arki on täynnä hyvää tekemistä. 

Helsingin seminaarissakin todettiin yhteisenä julkilausumana, että ikääntyneet ja vanhukset ovat voimavaraväestöä. Heillä on paljon sellaista elämänkokemusta, jota tarvitaan tämän päivän yhteiskunnan rakentamisessa. Välissä tuntuu, että nykyisessä vastakkainasettelun ilmapiirissä tarvitaan juurevia näkökulmia siitä, kuinka Suomen menestystä on rakennettu sivistyneemmällä toiminnalla. Aina on oltu eri mieltä asioista, mutta on samalla muistettu, että asiat riitelevät ei ihmiset. Ja maalittamista ei tarvinnut pelätä. Meidän voimavaraväestön mahdollisuuksia kannattaa edelleen hyödyntää. Se on meidän rikkaus. 

Eläkeläisten elintason turvaaminen

Yhteiskunnan hyvyys mitataan siinä, kuinka heikoimmassa asemassa olevia kohdellaan. On surullista kuulla, kuinka toimintakyvyltään rappeutuneita vanhuksia kohdellaan tänä päivänä. Minusta vanhusten tulee saada elämälleen hyvät viimeiset vuodet, kun he ovat kuitenkin rakentaneet isänmaamme sellaiseksi, kuin missä saamme elää. Huolehtimisessa vastuuta on seuraavilla sukupolvilla. On tärkeää varmistaa, että vanhus saa ihmisarvoisen kohtelun ja hänen tahtoaan hoidon tarpeissa myös kunnioitetaan. 

Helsingin ikäohjelma-tilaisuudessa luotiin katsaus eläkeläisten tulotasoonkin. Suomessa keskimääräinen eläkkeen taso on 1600 euroa ja ostovoimalla mitattuna 1300 euroa. Taso on Euroopan keskitasoa korkeampi. Kuulin juuri hiljakkoin, että maatalousyrittäjän eläke on selkeästi pienempi kuin tuo keskimääräinen eläketaso Suomessa on. Jos maatalousyrittäjä, joka on ikänsä tehnyt työtä suomalaisen ruoan eteen, saa käteen eläkettä 750 euroa, voidaan todeta, että tulotaso on riittämätön. Tuosta kun otetaan asumisen menot, lääkkeet ja ruoka pois, ei siitä juuri muuhun jää. Suomessa pienituloisia eläkeläisiä on 15 %. Eläketurvakeskuksen mukaan pienituloisiksi luokitellaan henkilöt, joiden tulot tilastovuonna jäävät pienemmiksi kuin 60 % kansallisesta mediaanitulosta. 

Viime aikoina on väläytelty indeksien poistamista osana valtion talouden tasapainottamista. Olen sitä mieltä, että indeksien tulee säilyä eläkkeissä ja opintotuissa. On kaikkea muuta kuin tasa-arvoista kohtelua, jos työssä käyvät saavat korotuksia palkkoihinsa työehtosopimusten mukaisesti, mutta eläkeläiset ja opiskelijat joutuvat tyytymään samaan tulotasoon vuodesta toiseen. Indeksien jäädyttämisellä pienituloisilta kasvatetaan vain köyhyyttä. Ja köyhyys ajaa ihmiset tukiluukuille entistä sankemmin joukoin. Koitetaan siis näissäkin asioissa miettiä kokonaisuuksia.