HEIKOIMPIEN PUOLELLA
"Yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sillä miten se pitää huolta heikoimmistaan.”
Tämä Mamantha Gandhin ajatuksesta "Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään.” pohjalta muotoiltu versio osuu niin naulan kantaan tässä ajassa. Jotenkin tuntuu, ettei tämän ajan päätöksen teossa ole päätä eikä häntää. Viimeisimmät hallituksen leikkausuutiset siitä, kuinka yhteiskunnassamme heikoimmassa olevilta lapsilta ja vammaisilta leikataan, ovat vailla ymmärrystä siitä, ketkä yhteiskunnassamme tarvitsevat tukea eniten.
Lapsissa on kansakuntamme tulevaisuus ja kaikki tähän väestöryhmään liittyvät satsaukset ovat kuin sijoittamista siihen. Pohja elämälle valetaan lapsuuden ja nuoruuden vuosissa. Heidän mielenterveyteen ja liikkumisen lisäämiseen yhteiskunnan pitäisi suunnattava ennemmin voimavaroja, kuin leikata niistä.
Kuulin tänään, kuinka hyvinvointialueiden vammaisiin tekemät säästötoimet ovat jo kurjistaneet arkea äärirajoille. Esihenkilöstön määrää on vähennetty aivan minimiin ja tällä hetkellä työntekijät koittavat selviytyä arjesta, ettei kenenkään vammaisen tarvitsisi nähdä nälkää. Voi vain kuvitella, mitä hallituksen kaavailemat säästöt vammaisiin saavat edelleen aikaa. Vammaisia arvioidaan olevan Suomessa noin puoli miljoonaa, joista Kelan vammaisetuuksien piirissä on noin puolet. Kyseessä on joukko ihmisiä, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma. Kaikki eivät ole voineet vaikuttaa omaan tilaansa ja siksikin tuntuu vaikealta käsittää, miksi tähän väestöryhmään halutaan kohdistaa näin mittavia taloudellisia toimia.
Kolmas huomioni aiheessa liittyy vanhusten kohteluun. Ihmiset jotka ovat vuorollaan rakentaneet yhteiskuntaa, ansaitsevat paremman kohtelun viimeisille vuosille, kuin mitä ovat saaneet. Vaalikiertueella olen kuullut monta tarinaa siitä, kuinka vanhuksia kohdellaan. On surullista kuulla, kuinka 60 vuotta naimisissa olevat ympärivuorokautiseen hoitoon sijoitettavat vanhukset sijoitetaan eri puolilla Satakuntaa. Näin hankaloitetaan myös läheisten vierailua vanhempiensa luona. Tai kuinka sama vanhus joutuu ajelemaan pitkiä matkoja kela-taksilla useamman kerran päivässä, kun samat labrapalvelut voisi tuottaa lähi sote-pisteessäkin. Tai kuinka vaikeaa on päästä omaishoidon tuen piiriin, kun puoliso on vaikeasti muistisairas diabeetikko. Tai kuinka ensihoito kohtelee huonosti vanhusta, joka on joutunut olemaan pitkiä aikoja lattialle kaatuneena omissa eritteissään ja loppujen lopuksi hän joutui menemään taksilla Poriin ja sieltä kiirekyydillä yliopistolliseen operoitavaksi.
Kuullessani asioihin liittyvistä päätöksistä, en voi kuin ihmetellä, kuinka tämä yhteiskunta kohtelee heikoimpiaan. Perustelut ontuvat ja ovat joskus irti arkitodellisuudesta. Päätöksentekijöille tehdään heikosti valmisteltuja esityksiä ja siten hämärretään lisää todellisuutta. Esitin kerran eräälle kärki demaripolitikolle kysymyksen, kenen on tartuttava näihin epäkohtiin, jotta asioihin saadaan korjaus. Hän totesi että meidän päättäjien. Hän kuitenkin edusti ryhmittymää, joka on kannattanut nykyistä säästöpolitiikkaa. Seuraavissa vaaleissa ratkaistaan linja siitä, millä sivistyksen tasolla jatketaan. Huonoja päätöksiä voidaan tarkastella uudelleen ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Äänestäjät päättää.