ALUEVALTUUSTO 7.10.2024

07.10.2024

Aluevaltuuston kokouksen esityslista oli tällä kertaa varsin lyhyt. Listalla oli päättäminen hallintosäännöstä sekä tiedoksi henkilöstökertomus ja talouskatsaus. Odotetusti hallintosääntöpykälän käsittely venyi lähes kolmetuntiseksi. Hallintosäännön päivittämisessä tehtiin joitain hienosäätöjä, mutta samalla yritettiin siirtää professiojohtamiseen liittyvät järjestelyt toimintasääntöön. Professiojohtamisen järjestelyihin liittyvä esitys johtikin mittavaan keskusteluun, johon itsekin osallistuin. Kaikkiaa kokous kesti lounastaukoineen viisi tuntia. Oli siinä istumista. 

Professiojohtamisella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sitä, että organisaatiossa kehitetään systemaattisesti hoitomuotoja hyödyntäen viimeisintä tutkimustietoa. Satakunnassa aluevaltuusto päätti sisällyttää professiojohtamisen järjestelyt osaksi hallintosääntöä. Merkille pantavaa on mm. se, ettei mm. toimialuejohtajien tehtäviäkään löydy hallintosäännöstä. Se olikin yksi tarkoitus, että professiojohtamiseen liittyvät järjestelyt olisi viety toimintasääntöön ja samalle tasalle toimialuejohtajien kanssa. Nykyisillä professiojohtajilla ei ole suoranaista määräysvaltaa henkilöstöstöön, joten silläkin perusteella päätös olisi ollut linjakas. Aluehallitus esitti aluevaltuustolle, että professiojohtamisen järjestelyt olisi hoidettu siten, että tehtävät olisi sisältyneet olemassa olevien virkojen toimenkuvaan. Säästöä olisi syntynyt reilu 300 000 euroa. 

Leena Jokinen-Anttila esitti, että professiojohtajat tulee säilyttää ja ne tulee olla edelleen jatkossakin hallintosäännössä. Perustelut olivat sellaiset, jotka minun korviin kuulostivat normaalilta esihenkilötoiminnalta. Toin omassa puheessani tämän lisäksi esille sen, että johtaminen ja johtaja täytyy erottaa puheessa. Professiojohtamista voidaan toteuttaa ilman, että sitä varten on nimetty päätoimisia henkilöitä. Pidin myös tärkeänä sitä, että työyhteisön johtamista kehitetään niin, että työntekijät voivat kehittää työtapoja ja -menetelmiä. Kehittäminen ei voi olla yhden ihmisen harteilla. Hyvinvointialueen johtaminen on viime aikoina joutunut luupin alle ja on tärkeää kehittää toimintaa siihen suuntaan, että henkilöstö on mukana palveluiden kehittämisessä. Tästäkin näkökulmasta professiojohtajien tarve on mielestäni vähäinen. 

Korviini keskustelu asiasta kuulosti ajoittain absurdilta. Paitsi että johtaja ja johtajuus sekoitettiin koko ajan puheissa, luotiin samalla myös kuva jostain messiaista, jotka pelastavat koko organisaation ongelmat henkilöstöjohtamista myöten. Siis luotiin kuva tekemisestä, johon tosiasiassa professiojohtamisella ei oikeasti kyetä vaikka henkilöt tekisivät sitä päätyökseen. Tiedolla johtamistakin korostettiin useampaan otteeseen. Kunpa tiedolla johtamista olisi peräänkuulutettu aiemminkin esimerkiksi palveluverkkosuunnitelmaa käsitellessä. Silloin ainakin tehtiin päätöksiä kovin vaillinaisin tiedoin ja hoettiin vain, että virkamiehet tekevät esityksiä virkavastuulla ja eteenpäin on mentävä. Tämän päiväisessä professiokeskustelussa virkamiesten virkavastuulla päähän paukuttaminen loisti poissaolollaan. Päinvastoin väkisellä ajettiin hyvinvointialueen johtajan muotoilema ja aluehallituksen esittämä päätösesitys nurin. Vihreiden ryhmän puheenjohtaja peräänkuulutti johdonmukaisuutta päätöksentekoon. Tosiasiassa johdonmukaisuus loisti tässä päätöksessä poissaolollaan. Näkyipä siellä karvialaisen demarin äänestyskäyttäytyminen muuttuneen aluehallituksesta, jossa hän äänesti hyvinvointialueen johtajan muotoilun puolesta ja nyt sitä vastaan. Liekö demareiden ryhmäkuri jälleen purrut? 

Keskustan ryhmä jakautui äänestyksessä. Kävi jo aiemmin ilmi, että meillä on vahvoja kantoja pohjaesityksen puolesta ja sitä vastaan. Hoitotyötaustaiset puolustivat vanhaa hallintosääntölinjausta ja sai puolelleen muutaman tukijan. Itse äänestin pohjaesityksen puolesta, jolla olisi saatu järkevöitettyä kokonaisuutta ja säästöjäkin aikaiseksi. Pohjaesitys hävisi ja professiojohtajat saavat jatkoa. On mietittävä muita säästökohteita. Kunhan ei koituisi joidenkin lähipalvelupisteiden kohtaloksi. 

Puheeni asiakohdan käsittelystä löytyy täältä: https://youtu.be/9EIkcs2gdk4?t=6051 
Puheeni henkilöstöraportista löytyy täältä:   https://youtu.be/9EIkcs2gdk4?t=15096