TODELLINEN ULKOPOLITIIKAN OSAAMINEN TULISI RATKAISTA VAALEISSA
Presidenttivaalien ensimmäinen kierros huipentuu huomenna. Useiden kuukausien intensiivisen työn tulokset mitataan ja vain kaksi parasta yhdeksästä pääsee jatkoon. Kampanjointien ja lukuisten tenttien aikana on käynyt selväksi, että tästä on muodostumassa demokratian suuri juhla. Kunpa tunteiden ja mielikuvien asemasta käytettäisiin enemmän järkeä.
Mediaa ei sanota turhaan kolmanneksi valtion mahdiksi. Sen välittämät uutiset ja kirjoitukset muodostavat ihmisten mielissä kuvia, jotka eivät aina vastaa todellisuutta. Ihmisten ulkoisten olemusten ja räväkkyyden arvottamisen sijaan olen kaivannut kuvauksia ehdokkaiden todellisesta osaamisesta. Yksi tällainen aihepiiri liittyy presidentin keskeisimpään tehtävään eli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Olen hämmästellyt sitä, kuinka virheellinen kuva ihmisille on muodostunut Olli Rehnin ulkopolitiikan kokemuksesta ja osaamisesta. Eri gallupeissa on kuvattu, kuinka Haavisto olisi ylivoimainen ulkopolitiikan osaamisessa ja Rehn jäisi gallupien kärjestä. Kun ihmisille on muistutettu mieleen, millaisissa painekattiloissa Olli on ollut, ovat suomut pudonneet silmiltä. Tenteissä on ollut surkuhupaisaa kuunnella kuinka yksi kärkiehdokas on viestitellyt Lavrovin kanssa ja häviäisi Trumpille tahallaan golf-pelissä. Toinen kärkiehdokas kertoo vääntäneensä Lavrovin kanssa useita päiviä suomalaisten saamisesta pois pinteestä. Hänen osaltaan Al-Holin hoitaminen ei mennyt kaikilta osin aivan putkeen, vaikka lopputulos olikin siedettävä. Kilvan kehutaan, kuinka monta kertaa on tavattu Kiinan presidentti Xi tai muita ”maailman mahtavia”. Olli on vältellyt tällaiseen kilpahuutoon mukaan lähtöä, mikä on viisasta. Hän on luottanut siihen, että hänenkin teot puhuvat puolestaan. On kuitenkin kiistämätöntä, että hän on tavannut maailman johtajia laidasta laitaan ollessaan vaativissa EU-komission tehtävissä.
On hyvä saavutus saada kahdenkeskisissä keskusteluissa edistettyä kansakunnan asiaa. Minusta vielä suurempi arvo tulisi asettaa sille, kuinka henkilö saa valtioiden johtajien keskuudessa kollektiivisia päätöksiä aikaan. Siitä ei tosiasiassa taida ehdokkaista olla näyttöjä muilla kuin Rehnillä ja Urpilaisella. Jälkimmäisellä vähemmän. Ollin puolesta puhuu asioiden hoitaminen kuumimpaan Euro-kriisien aikaan toimiessaan talouskomisaarina, mikä oli todellinen painekattila. Lisäksi hän toimi yritys- ja tietoyhteiskunnasta vastaavana komissaarina ja laajentumiskomissaarina. Kymmenen komissiovuoden aikana kerkeää harjaantua kansainväliseen suhdetoimintaan ja perehtyä kansallisiin kulttuurieroihin siinä määrin, että presidenttinä toimiessa asiat sujuvat varmasti mutkattomammin. Lisäksi Euroopan parlamentin jäsenyys ja ministerin tehtävät Suomessa tuovat lisäulottuvuutta siihen, kuinka asiat Euroopassa ja muualla maailmassa hoituvat. Tähän suhteutettuna pelkästään ministerinä ja Italialaisessa yliopistossa proffana toimiminen tai muutama yksittäisen kriisin hoitaminen näyttäytyvät hiekkalaatikkoleikeiltä.
Voidaankin kysyä, mikä tarkoitus medialla on jättää vähemmälle huomiolle henkilön todelliset kyvykkyydet? Jos politiikan toimittajien kirjoituksia ohjaavat vain gallupien lukemat tai tenttien räyhäkkyys, he tulevat samalla vääristäneeksi todellisuutta sen suhteen, mikä Suomelle olisi parasta. Itselleni on selvää, minkä numeron huomenna lappuun raapustan. On muistettava, että presidentti ei ole sidoksissa mihinkään puolueeseen vaan ajaa koko kansakunnan asiaa tasapuolisesti. Viime presidenttivaaleissa äänestin Niinistöä, koska koin hänen olevan parasta isänmaalle. Henkilön todellinen osaaminen ratkaisee ja siksi näissä vaaleissa valintani on Rehn siitäkin huolimatta, että hän on keskustataustainen.