OMAT JA YHTEISET INTRESSIT HYVINVOINTIALUEPOLITIIKASSA
Koin, että nyt on purettava hieman ajatuksiani. Viime päivien uutisvirta hyvinvointialueiden toiminnasta ovat pääsääntöisesti negatiivisia ja herättää ristiriitaisia ajatuksia uudistukselle asetettujen tavoitteiden kanssa. Satakunnassa parhaillaan käytävä vääntö palveluverkkosuunnitelmaan liittyvistä päätöstoimivaltuuksista ei lievennä tuskaa millään tavalla.
Olen hämmästynyt, miten hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluita on suunniteltu karsia. Lähtökohtana koko hyvinvointialueuudistuksessa oli, että peruspalvelut turvataan ja painopiste siirtyisi kalliista erikoissairaanhoidosta halvempiin perusterveydenhoitoihin. Ympäri Suomea kuuluu päinvastaista, että juuri peruspalveluista ollaan nitistämässä ja erikoissairaanhoidosta ei puhu kukaan. Tässä ei voi välttyä ajatukselta. että vanhojen sairaanhoitopiirien johtajat ja taustavaikuttajat pyörittävät peliä kulisseissa ja nykyiset hyvinvointialueiden johtajat ovat vain pelinappuloita.
Olen hämmästynyt myös siitä, että pelastustoimen osalta unohdetaan 20 vuotinen sopeuttamistyö ja monin paikoin säästövaatimuksia osoitetaan sillekin sektorille. Mihin tämä johtaa, jos ihmiset eivät enää hädässäkään saa palveluita? Pelastustoimen palveluita ei voi tuottaa digitaalisesti ja turvallisuustoimijoiden kustannusvertailussa pelastustoimi on selkeästi halvin. Poliisin kulut ovat asukasta kohden laskettuna tuplasti kalliimpi.
Kustannussäästöistä puhutaan, mutta samaan aikaan ollaan tekemässä investointisuunnitelmia, joita rahoitetaan lainarahalla. Pakonomaisesti ja hinnalla millä hyvänsä valtion suuntaan koitetaan todistaa kyvykkyys hoitaa lainoja ja ollaan valmiita uhraamaan tavallisten ihmisten lähipalvelut. Aluevaltuustossa säestäjinä ovat he, joiden kotikunnassa palvelut ovat suunnitelmien mukaan vähintään samalla tasolla jatkossakin tai niihin jopa investoidaan. Vaikuttaa tekopyhältä näiden ihmisten puheissa se, että aluevaltuutetun tulisi unohtaa kotikunta ajattelu ja focusoida koko maakunnan ratkaisujen tuottamiseen, lausujat ovat itse myyneet sielunsa. Lisämausteena samat henkilöt kiirehtivät oman kunnan päätöksentekoon vaikka kesken aluevaltuuston kokouksen. Absurdia.
Ihmetellä täytyy, kuinka kustannussäästöissä ei läpivalaista kaikkea toimintaa ja rahan käyttö on paikoin leväperäistä. Viime päivinä maakunnan lehdistössä on huomiota saanut miljoonasopimuksen tehneen konsulttiyrityksen toiminta. Samaan aikaan kun tehdään ratkaisuja lähipalveluiden karsimiseksi, miljoonia kylvetään kyseenalaisiin ostopalveluihin. Jos palvelutuotantoa ei saada ilman konsultteja kuntoon, onko meillä oikeat johtajat ja esihenkilöt valjastettuina
Mietityttää myös seuraavat alue- ja kuntavaalit. Kuinka moni haluaa lähteä ehdolle vaaleihin, jos on epäselvää, pääseekö päättämään yhtään mistään? Jos valta kanavoidaan vain viranhaltijoiden ja aluehallituksen harteille, ei valtuutetun rooli hirveästi kiinnosta. Pelkään myös mahdollista demokratiavajetta, joka päätöksenteon uusissa rakenteissa on syntymässä.
Sanotaan, että yhteiskunnan sivistyksen taso nähdään siinä, kuinka kohdellaan heikoimmassa asemassa olevia. Itseäni häiritsee suunnattomasti se, kuinka hyvinvointialueen palvelutuotannossa kohdellaan vanhuksia. Ikänsä yhteiskunnan eteen työtä tehneet saavat suunnitelmissa kylmiä rättejä kasvoilleen. Maaseutukunnissa asuvat puolisot joutuvat erilleen, jos keskittämissuunnitelmat toteutuvat. Itseäni liikuttaa erään vanhan miehen vuodatus, kun hän kertoi, kuinka oman puolison ympärivuorokautisen hoitopaikan osalta käytiin melkoista rulettia. Pahimmillaan häntä oltiin sijoittamassa yli tunnin ajomatkan päähän, mikä olisi aiheuttanut merkittäviä katkoja puolisoiden väliseen yhdessä oloon. Eivätkö ne ihmiset, jotka ovat kantaneet vastuuta vuorollaan, ansaitse parempaa kohtelua?
Toinen käytännön tapaus liittyy ensihoidon palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Eräs maalaispitäjässä asuva vanha rouva joutui lattialle kaaduttuaan odottamaan ambulanssia kolmen tunnin ajan. Ja sen jälkeenkin ambulanssi jätti rouvan kotiin. Rouva joutui tilaamaan taksin hoitoon pääsemiseksi ja pian hänet jouduttiinkin operoimaan Turussa vakavan terveydentilan vuoksi. Väestökehitys näyttää siltä, että palveluiden tarve vanhusten osalta kasvaa. Siitäkin näkökulmasta katsottuna peruspalveluiden karsiminen on ristiriitainen.
Hyvinvointialueen ratkaisuissa on aidosti katsottava ihmisten tarpeita ja tehdä aidosti yhdenmukaisen tarkastelun perusteella päätöksiä koko hoitopolku huomoiden. Inhimillisyys aidosti kunniaan demokratiaa unohtamatta.